Sirniön seppäkylä

27.11.2011

 

2.6.2012 Sirniön seppäpäivillä juhlavuosi  
Sirniön kylässä Posiolla 25.6.-1.7.2012 järjestettävät Sirniön seppäpäivät tuovat seppäperinteen kaiken kansan nähtäville jo 15. kerran. Viikon mittaisessa tapahtumassa paikalliset sepät ja käsityöläiset opastavat vieraita seppäperinteen saloihin mm. taontanäytösten, -kurssien, ja miilunpolton merkeissä. Sirniön kylä on tunnettu seppäperinteestään jo 1600-luvulta lähtien. 

Juhlavuosi teemalla ”Rauta versoo Taikamaassa”

Seppäviikon aikana Sirniössä päästään kokemaan niin taontaa, musiikkia kuin luontoakin. Näytöspajassa järjestetään seppien työnäytöksiä päivittäin, lisäksi nähdään tervanpoltto- ja miekkailunäytökset. Perjantain iltaohjelmaan kuuluu luontoretki Hirsiniemeen sekä lauluilta. Ohjelma huipentuu lauantaina 15-vuotisjuhlatansseihin. Tapahtuman päättää sunnuntaina päätösjuhla ja maakirkko.

Sirniön kylässä riittää elämää pitkälle syksyyn

Sirniön kesä huipentuu seppäpäiviin, mutta kylä elää myöhemminkin, kertoo Posion kunnan kirjasto– ja kulttuurijohtaja Eija-Liisa Kasesniemi. ”Posion tarinan kertova Miekka-Jussin jäläkeläiset –kylämusikaali saa ensi-iltansa elokuussa 2012 Sirniön nuorisotalolla. Ensi-ilta takoo lisää oksia seppäpäivien rautapuuhun tukemalla tulevia kesän 2013 seppäpäiviä.”

Sirniössä on vietetty seppäpäiviä vuodesta 1997 lähtien. Seppäpäivät järjestää Sirniön kyläseura yhteistyössä Posion kunnan ja matkailuyhdistyksen kanssa.